Espanja

From SeksiWiki
Jump to: navigation, search

Espanjan kuningaskunta (esp. Reino de España) eli Espanja (esp. España) on Lounais-Euroopassa sijaitseva valtio. Se jakaa Iberian niemimaan Portugalin ja Isolle-Britannialle kuuluvan Gibraltarin kanssa. Koillisessa rajan takana ovat Ranska ja pieni Andorran ruhtinaskunta, ja etelässä on maarajaa Marokon kanssa (ks. Ceuta ja Melilla). Maahan kuuluvat Baleaarit Välimerellä, Kanariansaaret Atlantilla, Ceutan ja Melillan kaupungit Pohjois-Afrikassa sekä muutama asumaton saari Marokon rannikolla.

Prostituutio Espanjassa

Prostituutio on Espanjassa tavallaan laillista, sillä vaikka bordellit ovat olleet laittomia vuodesta 1956 lähtien, ei sekin myynnistä voidaan rangaista kuin korkeintaan parittajaa. Tämän vuoksi Espanjassa työskentelevät prostituoidut voivatkin mainostaa palveluitaan hyvin avoimesti.

Madrid, Ibiza ja Barcelona ovat jo pitkään olleet suosittuja kohteita niin seksiturismille kuin yökerhoissa käyvillekin, ja esimerkiksi Madridissa punaisten lyhtyjen alueet sulautuvat hyvin tavallisiin katuihin, ja Barcelonassa ne ovat jopa suosittuja turistinähtävyyksiä.

Tavallinen hinta katuprostituoidulle on 20-75€ täydestä palvelusta. Hintaan vaikuttavat luonnollisesti sekä oma että prostituoidun ulkonäkö sekä omat neuvottelutaidot. Espanjan kielen osaaminen on suureksi eduksi.

Kymmenen suurinta kaupunkia

Homot ja Lesbot

Espanja on yksi maailman parhaita maista homoseksuaaleille, vaikka maan historian tunteva saattaisi äkkiä muuta odottaakin. Nykyään Espanja on kuitenkin yksi maailman yhdestätoista homoavioliitot sallivasta maasta, sekä homopareille adoptio-oikeuden myöntämisen johdosta yksi progressiivisimmista maista koko planeetalla..

Pysy Turvassa

Taskuvarkauksia lukuun ottamatta Espanjassa ei ole tarvetta noudattaa normaalia varovaisuutta korkeampaa valmiustilaa. Turistialueilla tavalliset turisteihin kohdistuvat huijaukset ovat yleisiä, mutta väkivallan pelkoa ei ole.

Lähimaat